Ääntäminen
Miksi englannin kirjoitusasu ei vastaa ääntämystä (ja mitä sille voi tehdä)
Kysymykseen siitä, miksi englannin kirjoitusasu ei vastaa ääntämystä, on todellinen ja dokumentoitu vastaus: kieli säilytti vanhat kirjoitusasut, vaikka äänteet muuttuivat, lainasi tuhansia vieraita sanoja eikä koskaan uudistanut oikeinkirjoitustaan. Syiden ymmärtäminen tekee kaaoksesta ennustettavaa, ja ennustettavuus tekee siitä opittavaa.
Kysymys siitä, miksi englannin kirjoitusasu ei vastaa ääntämystä, on pulma, johon jokainen oppija törmää viikkojen sisällä. Sana "name" näyttää siltä, että sen pitäisi rimmautua muotoon "nah-meh", mutta niin ei käy. "Tough", "through", "thought" ja "though" jakavat neljä kirjainta ja lähes olemattoman määrän äänteitä. Epäsuhta on todellinen, se on dokumentoitu, ja sille on tarkka historiallinen selitys, ei satunnainen.
Suomalaiselle oppijalle tämä on erityisen hämmentävää, koska suomessa kirjoitusasu ja ääntämys vastaavat toisiaan lähes poikkeuksetta: kirjoitat sen, mitä sanot. Englannissa sama kirjain voi ääntyä hyvin eri tavoin sanasta riippuen, ja sama äänne voidaan kirjoittaa monella eri tavalla. Tämä ero on syytä tiedostaa heti alusta, jotta et etsi suomen kielestä tuttua logiikkaa sieltä, missä sitä ei ole.
Miksi englannin kirjoitusasu ei vastaa ääntämistä: suuri vokaalisiirtymä
Suunnilleen vuosien 1400 ja 1700 välillä englannin pitkät vokaalit siirtyivät. Sana "name" äännettiin aikoinaan enemmän kuin "nah-muh", ja "house" kuulosti lähemmäs muotoa "hoos". Muutaman sukupolven aikana jokainen pitkä vokaali liukui uuteen asentoon suussa, mutta kirjoitettu muoto pysyi täsmälleen paikallaan.
Kielitieteilijät kutsuvat tätä suureksi vokaalisiirtymäksi (Great Vowel Shift), ja se on yksittäisistä syistä suurin selitys sille, miksi englannin kirjoitusasu ei vastaa ääntämystä nykyään. Sivulla olevat kirjaimet tallensivat äänteet sellaisina kuin ne olivat ennen siirtymän alkua. Kun äänteet liikkuivat, kukaan ei palannut päivittämään kirjaimia.
Ajattele kirjainta "a" sanoissa "name", "make" ja "late". Englannin puhujat ääntävät nykyään diftongin, liukuman, joka alkaa yhdestä vokaalista ja siirtyy toiseen. Kirjoitusasu näyttää edelleen sen yksittäisen, puhtaan vokaalin, jota ihmiset äänsivät kuusisataa vuotta sitten. Epäsuhta ei ole satunnaista; se on fossiili vanhemmasta ääntämyksestä, jonka kirjoitusjärjestelmä säilytti.
Sama siirtymä selittää, miksi englannin vokaalikirjaimet eivät toimi samalla tavalla kuin esimerkiksi suomessa, espanjassa, saksassa tai italiassa. Näissä kielissä kirjoitettu "a" edustaa luotettavasti yhtä äännettä. Suomessa tämä pitää paikkansa poikkeuksetta: jokainen kirjain ääntyy aina samalla tavalla. Englannissa kirjoitettu vokaali on historiallinen tallenne, ei käyttöohje. Tässä on ongelman ydin jokaiselle, joka opettelee lukemaan englantia ääneen.
Lainasanat säilyttivät vieraat kirjoitusasunsa
Englanti on kuin pesusieni. Normannivalloituksen jälkeen vuonna 1066 ranskasta tuli Englannissa lain, hallinnon ja aateliston kieli, ja tuhansia ranskalaisia sanoja tuli englantiin. Myöhemmät aallot toivat latinalaista ja kreikkalaista sanastoa, usein oppineen ja tieteellisen kirjoittamisen kautta. Jokainen kieli saapui omien kirjoituskäytäntöjensä kanssa, ja englanti säilytti ne kaikki.
Tuloksena on yksi kieli, joka pyörittää useita kirjoitusjärjestelmiä rinnakkain. Sanan "church" "ch" noudattaa germaanisia sääntöjä ja tuottaa kovan äänteen, kun taas sanojen "chef" ja "machine" "ch" noudattaa ranskalaisia sääntöjä ja tuottaa pehmeän äänteen. Sanojen "phone" ja "photo" "ph" on kreikkalainen käytäntö äänteelle, jolle englannissa oli jo kirjain: "f".
Yksikään näistä kirjoitusasuista ei ole väärä. Jokainen on oikein sen kielen sääntöjen mukaan, josta se tuli. Ongelma on siinä, että lukija ei voi tietää, mikä sääntö pätee, ennen kuin hän jo osaa sanan. Oppija, joka kohtaa sanan "choir" ensimmäistä kertaa, ei voi mitenkään arvata, että se noudattaa kreikkalaista kirjoituslogiikkaa ja alkaa "k"-äänteellä.
Tämän vuoksi englannissa on niin paljon sanoja, jotka eivät näytä lainkaan siltä miltä kuulostavat. "Colonel" tuli englantiin ranskasta, joka oli itse lainannut ja vääristellyt italialaista sanaa, ja kirjoitusasu seuraa yhtä polkua ääntämyksen seuratessa toista. Sana on pieni museo omasta historiastaan.
Näin kirjapaino jäädytti englannin kirjoitusasun
Ennen kuin kirjapaino saapui Englantiin vuonna 1476, oikeinkirjoitus oli henkilökohtaista. Kirjurit kirjoittivat sanat niin kuin ne heidän alueellaan äännettiin, joten sama sana saattoi esiintyä kymmenellä eri tavalla. Standardia ei ollut, koska ei ollut yhtä auktoriteettia päättämässä, mikä oli oikein.
Kirjapaino muutti tämän. Painajat tarvitsivat johdonmukaisuutta, joten he alkoivat standardoida kirjoitusasuja. Mutta he standardoivat ne täsmälleen väärällä hetkellä: suuri vokaalisiirtymä oli yhä käynnissä, ja englannin äänteet jatkoivat muuttumistaan vielä kaksi vuosisataa sen jälkeen, kun kirjoitusasut oli ladottu painokirjaimiksi.
On olemassa toinen, kiusallisempi kerros. Varhaiset englantilaiset painajat työskentelivät usein käsikirjoituksista, jotka flaamilaiset latojat olivat kirjoittaneet ja jotka toivat mukanaan omat kirjoitustottumuksensa. Kuuluisa esimerkki on sanan "ghost" "gh", joka näyttää tulleen flaamilaisen latojan vaikutuksesta eikä mistään englannin ääntämyksestä. Kirjoitusasu levisi, ja sana on kantanut sitä siitä lähtien.
Kun kirjoitusasu oli painettu tuhansiin kappaleisiin, sitä oli vaikea muuttaa. Kirjat elävät kirjoittajiaan pidempään, ja painettu kirjoitusasu saa auktoriteetin painon yksinkertaisesti olemalla kaikkialla. Siihen mennessä kun joku ajatteli kysyä, vastasivatko kirjoitusasut äänteitä, äänteet olivat jo ehtineet jatkaa matkaansa.
Miksi muut kielet uudistivat oikeinkirjoituksensa mutta englanti ei
Espanja, saksa, italia ja monet muut kielet kävivät läpi oikeinkirjoitusuudistuksia. Akatemiat ja hallitukset päivittivät kirjoitetun kielen niin, että kirjaimet vastasivat taas äänteitä. Englanti ei koskaan tehnyt näin, ja syyt ovat osittain institutionaalisia ja osittain sattumanvaraisia.
Useimmilla kielillä, jotka uudistivat oikeinkirjoituksensa, oli yksi keskitetty auktoriteetti: akatemia, hallituksen ministeriö tai standardointielin. Englannilla ei ole koskaan ollut sellaista. Millään instituutiolla ei ole koskaan ollut valtaa käskeä jokaista englannin puhujaa Britanniassa, Amerikassa, Australiassa, Intiassa ja Nigeriassa muuttamaan kirjoitustapaansa, eikä sellaista instituutiota todennäköisesti ilmesty.
On myös käytännön este. Englantia puhuu ensimmäisenä tai toisena kielenään selvästi yli miljardi ihmistä kymmenissä maissa, joissa on erilaiset aksentit. Kirjoitusasu, joka vastaisi yhtä aksenttia, ei vastaisi toista. "Water" äännetään eri tavalla Lontoossa, New Yorkissa ja Sydneyssä, mutta kirjoitusasu toimii kaikissa kolmessa juuri siksi, ettei se yritä vastata yhtäkään niistä.
Tätä kannattaa pysähtyä miettimään, sillä se kehystää ongelman uudelleen. Kirjoitusjärjestelmä ei ole niinkään rikki kuin optimoitu eri tehtävään: se tallentaa sanojen historian ja merkityksen ja pysyy vakaana aksentista riippumatta sen sijaan, että kertoisi, miten sana lausutaan. Tämä vakaus on aidosti hyödyllistä. Se ei vain ole hyödyllistä sillä tavalla kuin aloittelija toivoo.
Auttaako tämä historia oikeasti oppimisessa?
Sen ymmärtäminen, miksi englannin kirjoitusasu ei vastaa ääntämystä, muuttaa tapaa, jolla sinun kannattaa opiskella. Jos uskot epäsuhdan olevan satunnaista kaaosta, ainoa strategia on raaka ulkoa opettelu, ja se on uuvuttavaa. Jos ymmärrät, että epäsuhta noudattaa kaavoja, voit oppia kaavat sen sijaan, että opettelisit jokaisen sanan erikseen.
Hyödyllisimmät kaavat tulevat sanan alkuperästä. Kreikkalaiset sanat käyttävät "ph":ta "f":n sijaan, "ch":ta "k":n sijaan ja "ps":ää sanan alussa. Ranskasta johdetuissa sanoissa on usein mykät loppukonsonantit ja pehmeä "ch". Muinaisenglantilaista alkuperää olevat sanat noudattavat germaanisimpia ja säännöllisimpiä kaavoja. Kun tunnistat alkuperän, voit usein ennustaa ääntämyksen tai ainakin kaventaa vaihtoehtoja.
Toinen, suurempi ajattelutavan muutos on tässä. Englannin kirjoitusasu ei kerro luotettavasti äännettä, mutta äänne kertoo luotettavasti kirjoitusasun, useammin kuin oppijat odottavat. Sanaa kuten "though" on mahdotonta ääntää kirjaimistaan, mutta kun tiedät, miltä se kuulostaa, kirjaimet ovat ainoa järkevä tapa, jolla englanti voi kirjoittaa sen äänteen. Lukeminen ja kuunteleminen ovat eri taitoja, ja ne vetävät eri suuntiin.
Tässä harjoittelu on tärkeämpää kuin selittäminen. Et voi oppia ääntämystä sivulta, koska sivu on juuri se asia, joka on ajautunut erilleen äänteestä. Sinun täytyy kuulla sana ja sanoa se, toistuvasti, yhteydessä, jossa saat palautetta siitä, sanoitko sen oikein.
Tämän aukon täyttämiseen on rakennettu työkalu nimeltä Tutoro. Koska ohjaaja lausuu jokaisen sanan ääneen opettaessaan, kuulet ääntämyksen samalla hetkellä kun näet kirjoitusasun, ja puheentunnistuksen pisteytys merkitsee jokaisen sanomasi sanan hyväksi, kohtalaiseksi tai heikoksi. Kirjoitusasusta ja äänteestä lakkaa tulemasta kahta erillistä ongelmaa, ja niistä tulee yksi asia, jota opit yhdessä.
Näin harjoittelet sanoja, jotka näyttävät vääriltä
Eniten ongelmia aiheuttavat sanat, joissa kirjoitusasu johtaa aktiivisesti harhaan: "enough", "through", "thought", "tough", "though". Viisi sanaa, viisi eri vokaaliäännettä ja neljä eri loppua, kaikki rakennettu samoista kirjaimista. Mikään sääntö ei selvittele näitä puolestasi, koska jokainen on eri historiallisen sattuman fossiili.
Käytännön vastaus on ryhmitellä sanat äänteen, ei kirjoitusasun mukaan. Opettele "tough", "rough" ja "enough" yhdessä, koska ne rimmaavat, ei siksi, että ne jakavat kirjaimia sanan "through" kanssa. Opettele "though" ja "although" yhdessä. Kun ryhmittelet äänteen mukaan, korvasi hoitaa järjestelyn, ja korva on se elin, jonka on todella tuotettava sana puhuessasi.
Ääneen lukemisella äänitteen kanssa on myös todellista arvoa. Kun kuulet sanan lausuttuna samalla kun katsot sen kirjoitusasua, rakennat yhteyden kirjoitetun muodon ja äänteen välille. Tee tätä tarpeeksi monta kertaa tarpeeksi monen sanan kanssa, niin kirjoitusasu lakkaa näyttämästä väärältä; se alkaa näyttää ainoalta tavalta, jolla juuri se sana voisi olla kirjoitettu, koska olet nähnyt ja kuullut ne yhdessä niin usein.
Saneluharjoitus rakentaa samaa yhteyttä toisesta suunnasta: kuulet sanan ja kirjoitat sen. Tämä pakottaa sinut yhdistämään äänteen ja kirjoitusasun aktiivisesti passiivisen sijaan. Se on vaikeampaa kuin lukeminen, ja se on vaikeampaa juuri siksi, että se on tehokkaampaa.
Jos työskentelet sanojen kuten "through" ja "tough" parissa ja haluat äänteen ja kirjoitusasun yhdistyvän automaattisesti, Tutoro järjestää sanelu- ja ääntämisharjoituksia samassa keskustelussa, jossa se opettaa sanastoa. Se pisteyttää jokaisen sanomasi sanan, hyvä, kohtalainen tai heikko, joten kuulet eron sen sijaan, että arvaisit sitä. Siitä ei ole juuri apua, jos haluat vain oikeinkirjoituksen hakuteoksen etkä aio koskaan puhua, mutta jos tavoitteesi on lukea ja puhua englantia tarkasti, palautesilmukka on koko pointti.
Kysymyksen todellinen vastaus
Miksi englannin kirjoitusasu ei siis vastaa ääntämystä? Koska sitä ei koskaan suunniteltu siihen. Kirjoitusjärjestelmä kasvoi tuhannen vuoden aikana, lainaten kirjoitusasuja jokaisesta kielestä, johon se koski, ja se jäätyi painettuun muotoon juuri kun puhuttu kieli kävi läpi historiansa suurinta muutosta. Kukaan ei koskaan istuutunut tekemään kirjaimista äänteitä vastaavia, ja siihen mennessä kun joku huomasi asian, järjestelmä oli liian suuri ja liian kansainvälinen muutettavaksi.
Käytännön opetus oppijalle on vapauttava. Et epäonnistu siksi, että englannin oikeinkirjoitus olisi vaikeaa. Olet tekemisissä todellisen, dokumentoidun epäsuhdan kanssa kahden järjestelmän välillä, jotka ajautuivat erilleen historiallisista syistä. Kun lakkaat odottamasta, että kirjoitusasu kertoisi äänteen, ja alat oppia äännettä ja kirjoitusasua yhdessä, kaaoksesta tulee hallittavaa.
Ja historialliset kaavat ovat aidosti opittavissa. Kreikan "ph", ranskan mykät kirjaimet, siirtyneet pitkät vokaalit: jokainen niistä on sääntö, jonka voit sisäistää ja sitten soveltaa uusiin sanoihin. Kieli ei ole satunnainen. Se on vain kerroksellinen, ja kerrokset tulevat näkyviin, kun tiedät mistä katsoa.
Oppijalle, joka haluaa kerrosten tulevan käsitellyiksi oikeassa järjestyksessä, ohjaaja, joka lausuu jokaisen sanan, pisteyttää ääntämisesi ja mukautuu heikkouksiisi, tekee sen yhdistämistyön, johon oikeinkirjoitustaulu ei pysty. Kirjoitusasu ei koskaan muutu. Mutta tapasi oppia se voi muuttua.
Common questions
Miksi englannin kirjoitusasu poikkeaa niin paljon ääntämyksestä?
Englannin kirjoitusasu heijastaa sitä, miten sanat äännettiin vuosisatoja sitten, ei nykyhetkeä. Suuri vokaalisiirtymä muutti puhutut äänteet vuosien 1400 ja 1700 välillä, kun taas kirjoitusasut pysyivät muuttumattomina, ja kirjapaino standardoi ne vanhat kirjoitusasut ennen kuin kukaan ehti uudistaa niitä. Ranskasta, latinasta ja kreikasta lainatut sanat lisäsivät entisestään epäsuhtaa.
Mikä on suuri vokaalisiirtymä?
Suuri vokaalisiirtymä oli englannin ääntämyksen muutos suunnilleen vuosien 1400 ja 1700 välillä, jonka aikana jokainen pitkä vokaali siirtyi uuteen asentoon suussa. Sanojen kuten 'name' ja 'house' äänne muuttui täysin, mutta niiden kirjoitusasut oli jo vakiinnutettu painettuun muotoon eikä niitä koskaan päivitetty vastaamaan uusia äänteitä.
Miksi englanti ei koskaan uudistanut oikeinkirjoitustaan kuten muut kielet?
Englannilla ei ole keskitettyä akatemiaa tai auktoriteettia, jolla olisi valta muuttaa oikeinkirjoitusta kaikissa englanninkielisissä maissa. Sitä puhutaan myös hyvin erilaisilla aksenteilla ympäri maailmaa, joten foneettinen kirjoitusasu, joka vastaisi yhtä aksenttia, ei vastaisi toista. Nykyinen järjestelmä pysyy vakaana aksentista riippumatta, minkä vuoksi sitä ei ole koskaan korvattu.
Miten voin oppia englannin sanoja, jotka on kirjoitettu täysin eri tavalla kuin ne äännetään?
Ryhmittele sanat äänteen, ei kirjoitusasun mukaan, jolloin 'tough', 'rough' ja 'enough' opitaan yhdessä, koska ne rimmaavat. Kuuntele jokainen sana lausuttuna samalla kun luet sen kirjoitusasun, ja harjoittele sanelua rakentaaksesi yhteyden äänteen ja kirjoitusasun välille. Opettele myös alkuperäkaavat: kreikkalaiset sanat käyttävät 'ph':ta 'f':n sijaan, ja ranskasta johdetuissa sanoissa on usein mykät loppukonsonantit.
Auttaako sanojen alkuperän tunteminen englannin ääntämisessä?
Kyllä. Kreikkalaisperäiset sanat käyttävät 'ch':ta 'k'-äänteelle ja 'ph':ta 'f'-äänteelle, kun taas ranskasta johdetuissa sanoissa on usein mykät loppukirjaimet ja pehmeä 'ch'. Sanan alkuperän tunnistaminen antaa sinun ennustaa sen ääntämyksen tai kaventaa vaihtoehtoja, mikä muuttaa näennäisen satunnaisen kaaoksen opittaviksi kaavoiksi.
