Miten ääntää englannin supistumat luonnollisesti

Useimmat oppijat, jotka lukevat ääneen "I'm going to", sanovat "I am going to", ja juuri tämä yksi tapa saa heidän englanninsa kuulostamaan vieraalta, vaikka jokainen sana olisi oikein. Englannin puhujat tiivistävät, jättävät pois ja liittävät äänteitä tavoilla, joita ei koskaan näy tekstissä. Kuullun ja puhutun englannin välinen kuilu on leveimmillään juuri tässä, pienissä sanoissa.

Supistumat eivät ole laiskuutta. Ne ovat kielen rytmi, ja ne noudattavat sääntöjä, jotka voit oppia. Kun näet kaavat, niiden luonnollinen ääntäminen muuttuu taidoksi arvoituksen sijaan.

Miksi supistumat kuulostavat vääriltä, vaikka osaisit ne?

Ongelma ei ole lähes koskaan tietämyksessä. Tiedät, että "don't" tarkoittaa "do not" ja että "I'll" tarkoittaa "I will". Ongelma on siinä, että suusi on opetettu ääntämään jokainen kirjoitettu kirjain, joten kun näet "don't", aivosi tuottavat edelleen täyden, painotetun "do"-äänteen ja sen perään terävän "not". Äidinkieliset puhujat tekevät jotain täysin erilaista: he tiivistävät koko jutun yhdeksi lyhyeksi, matalaenergiseksi tavuksi.

On myös toinen, hiljaisempi ongelma. Oppijat oppivat supistumat usein lukemalla, mikä tarkoittaa, että he liittävät kirjoitusasun äänteeseen sen sijaan että liittäisivät äänteen rytmiin. Kirjoitettu englanti on huono opas puhuttuun englantiin. Sana "have" supistumassa "I've" ei äänny kuin verbi "have". Se pelkistyy schwaksi tai katoaa lähes kokonaan.

Tutkimus englannin sidotusta puheesta osoittaa, että funktiosanat kuten apuverbit heikkenevät systemaattisesti luonnollisessa puheessa, prosessia kutsutaan reduktioksi. Tämä ei ole valinnaista tai rentoa, vaan näin kieltä todella puhuvat kaikki uutistenlukijoista kahvilassa istuviin ystäviin.

Mikä on schwa ja miksi sillä on väliä?

Schwa on puhutun englannin yleisin äänne, ja se merkitään sanakirjoissa /ə/. Se on lyhyt, rento "ö"- tai "uh"-äänne sanan "sofa" lopussa tai sanan "about" alussa. Se on äänne, jonka suusi tuottaa, kun se ei tee juuri mitään työtä, ja supistumat rakentuvat sen varaan.

Otetaan "I'm". Useimmat oppijat sanovat "eye-em", kaksi täyttä tavua. Äidinkielinen puhuja sanoo jotain lähempänä "ahm" tai "aim", yksi tavu, jossa vokaali hädin tuskin muodostuu. Otetaan "they're". Se ei ole "they are". Se on "ther", yksi tavu, joka päättyy pehmeään schwaan. Otetaan "we've". Se ei ole "we have". Se on "wiiv", yksi tavu.

Sääntö on yksinkertainen: supistuman apuverbi romahtaa lähes aina schwaksi tai katoaa. "Would" muuttuu muotoon "w'd" supistumassa "I'd". "Have" muuttuu "v:ksi" supistumassa "could've". Jos opit odottamaan heikkoa vokaalia jokaisessa supistumassa, olet ratkaissut suurimman osan ongelmasta ennen kuin avaat suusi.

Miten ääntää englannin supistumat luonnollisesti nopeassa puheessa?

Vastaus on, että lakkaat kohtelemasta supistumaa erillisenä asiana, johon pitää kiinnittää huomiota, ja alat kohdella sitä osana pidempää rytmistä yksikköä. Englanti on painotettu kieli. Se tarkoittaa, että painotettujen tavujen välinen aika pysyy suunnilleen samana ja kaikki siltä väliltä puristetaan sopimaan siihen. Supistumat ovat yleensä painottomissa väleissä, joten ne puristuvat kasaan.

Sano tämä lause hitaasti ja äännä jokainen sana täysin: "I am going to go to the store." Sano se nyt niin kuin englannin puhuja sen todella sanoo: "I'm gonna go t' the store." Supistuma "I'm" sekä reduktiot "gonna" ja "t'" syntyvät kaikki siksi, että puhuja kiirehtii kohti painotettuja sanoja "go" ja "store".

Kielitieteilijät kuvaavat englantia painotetuksi kieleksi, ja tämä yksi tosiasia selittää luonnollisesta ääntämisestä enemmän kuin mikään sääntölista. Jos harjoittelet supistumia irrallaan, opit puolet taidosta. Jos harjoittelet niitä kokonaisen lauseen rytmissä, opit koko taidon, ja juuri sellaista kokonaisilla lauseilla harjoittelua Tutoro rakentaa keskustelutunneilleen.

Tässä puhumisen harjoittelu elävän kuuntelijan kanssa muuttaa kaiken. Säännön lukeminen kertoo, mitä pitää tehdä; itsesi kuuleminen sanomassa "I'm gonna" oikeassa vuorovaikutuksessa ja ymmärretyksi tuleminen tekee kaavasta automaattisen. AI-englanninopettaja tarjoaa sinulle tuon vuorovaikutuksen pyynnöstä, joten rytmi hioutuu keskustelussa eikä tehtäväpaperilla.

Mitkä liittymäsäännöt muuttavat äännettä?

Kolme liittymäsääntöä tekee suurimman osan työstä luonnollisessa supistumien ääntämisessä. Ensimmäinen on konsonantin liittyminen vokaaliin. Supistumassa "I'm in" supistuman "I'm" m liukuu sanan "in" i:hin, joten kuulet "I-min" yhtenä sujuvana fraasina. Supistuma ei pääty, vaan ojentautuu seuraavaan sanaan.

Toinen on katoava konsonantti. Supistumassa "don't know" t-äänne jää yleensä päästämättä irti. Sanot "don' know" glottaaliklusiililla tai kokonaan ilman äännettä siinä, missä t:n pitäisi olla. Sama tapahtuu muodoissa "can't go", "won't be" ja "isn't there". Oppijat, jotka ääntävät jokaisen t:n, kuulostavat ylikorostuneilta ja muodollisilta.

Kolmas on assimilaatio, jossa äänne muuttuu naapurinsa mukaiseksi. Supistumassa "don't you" t ja y sulautuvat ch-äänteeksi, jolloin syntyy "donchu". Supistumassa "did you" syntyy "didju". Tämä ei ole slangia, vaan standardia sidottua puhetta kaikkialla englanninkielisissä maissa.

Foneettiset oppaat sidotusta puheesta dokumentoivat nämä kolme prosessia luonnollisen ääntämisen ytimenä. Kirjoitusasu ei opeta niistä yhtäkään, minkä vuoksi pelkkä lukeminen ei koskaan korjaa supistumiasi.

Milloin painotus muuttaa supistuman merkityksen?

Kaikkeen edellä sanottuun on yksi tärkeä poikkeus. Voit painottaa supistumaa tarkoituksella, ja silloin merkitys muuttuu. Jos joku sanoo "I didn't take your keys" ja sinä vastaat "I didn't take them" painottaen sanaa "didn't", kiistät hänen väitteensä. Supistuma palaa lähemmäs täyttä muotoaan, koska painotus tekee työtä.

Vertaa kahta versiota supistumasta "I can't go". Tasaisesti ja ilman painotusta sanottuna se on yksinkertainen toteamus: sinulla on kiire. Voimakkaasti painotettuna se muuttuu kieltäytymiseksi tai korjaukseksi. Samat kirjoitetut sanat, kaksi täysin eri merkitystä, jotka erottaa vain se, mihin energia laskeutuu.

Siksi ääntäminen ei ole äänteiden "oikein" saamista abstraktilla tasolla. Se on painotuksen hallintaa merkityksen hallitsemiseksi. Oppija, joka ääntää jokaisen supistuman täydellä painotuksella, ei kuulosta vain epäluonnolliselta vaan myös hämmentävältä, koska hän viestii vastaväitettä ja painotusta jokaisessa lauseessa.

Miten supistumia harjoitellaan niin, että ne jäävät mieleen?

Aloita valitsemalla viisi supistumaa, joita käytät jatkuvasti: I'm, don't, I'll, can't ja it's ovat hyvä joukko. Nauhoita itsesi sanomassa kukin niistä lyhyessä lauseessa ja vertaa siihen, miten äidinkielinen puhuja sanoo saman lauseen. Kuulemasi ero on opetussuunnitelmasi.

Harjoittele seuraavaksi liittymistä. Sano "I'm in the office", kunnes "I'm in" kuulostaa yhdeltä sanalta. Sano "don't know", kunnes t pehmenee. Sano "don't you", kunnes kuulet "donchu". Hidas, tarkoituksellinen toisto rakentaa lihasmuistia, ja nopeus seuraa itsestään.

Siirrä supistumat lopuksi oikeaan puheeseen. Kirjoita itsellesi kahden minuutin vastaus kysymykseen kuten "What did you do yesterday?" ja sisällytä siihen vähintään kymmenen supistumaa. Sano se ääneen ja sano sitten uudelleen nopeammin. Tavoitteena ei ole lisätä supistumia, vaan lakata huomaamasta niitä, jotta ne katoavat rytmiin.

Vaikein askel on tehdä yksin, koska et kuule omaa rytmiäsi samalla tavalla kuin kuuntelija. Tutoro järjestää ääntämisharjoituksia keskustelun sisällä ja arvioi jokaisen sanan hyväksi, kohtalaiseksi tai heikoksi heti, kun sanot sen, joten supistuma kuten "I've" arvioidaan oikean lauseen virrassa eikä irrallaan. Se sopii oppijoille, jotka haluavat palautetta puhuessaan, ja se on vähemmän hyödyllinen kenelle tahansa, joka haluaa vain opiskella sääntöjä hiljaa.

Miksi tämä on sujuvuuden kannalta tärkeämpää kuin sanasto?

Oppija, jolla on vaatimaton sanasto mutta luonnollinen rytmi, kuulostaa sujuvammalta kuin oppija, jolla on laaja sanasto mutta jäykkä rytmi. Kuuntelijat arvioivat sujuvuutta osittain sen perusteella, miten sujuvasti puhe virtaa, ja supistumat ovat tuon virran sidekudosta. Joka kerta kun äännät "do not" supistuman "don't" sijaan, lisäät pienen tauon, pienen ponnistuksen ja pienen merkin vieraudesta.

Korjaus ei ole lisää sanoja. Se on vähemmän, lyhyempiä ja heikompia äänteitä oikeissa paikoissa. Kun hallitset schwan, liittymisen ja painotuskaavat, supistumat lakkaavat olemasta jotain, mitä "käytät", ja muuttuvat joksikin, mitä yksinkertaisesti teet, niin kuin äidinkieliset puhujat tekevät ajattelematta sitä.

Siinä on koko taito yhdessä lauseessa: opi säännöt ja harjoittele niitä kokonaisissa lauseissa, kunnes ne katoavat rytmiin. Hetki, jolloin lakkaat huomaamasta supistumiasi, on hetki, jolloin ne kuulostavat luonnollisilta.